Ekopinnakisan väliaikatulokset touko-kesäkuu
8.7.2020
Kylyn ekopinnakisassa touko-kesäkuu oli vilkasta ekoretkiaikaa koronatilanteesta huolimatta. Kisan kärjessä ero kasvoi hieman, ja nyt on käytännössä selvää että 200 lajin rajapyykki menee rikki kisassa parin vuoden tauon jälkeen. Hiltusen Joukolta puuttui tuosta vain yksi laji 30.6.
Lajimäärien nousut vaihtelivat jonkin verran, ja näin sijoituksetkin menivät hieman uusiksi verrattuna 30.4. tilanteeseen. Kokonaisuudessa lajimäärät ovat varsin hyvällä tasolla ja kärkikymmenikköön ei juuri alle 150 lajin määrillä ole asiaa. Huomattavaa on myös, että kärkisijoille on saatu nyt yksi uusi nimi aiempiin ksijoihin nähden, kun Laaksosen Mikko nousi toiseksi hienolla 180 lajin määrällään.
Parhaissa lajeissa erottuvat Virolahden pikkukultarinta ja arohiirihaukka sekä Pyhtää-Kotka-Hamina -akselin kiljuhanhi, punakaulahanhi, ruokosirkkalintu sekä sitruunavästäräkki.
Mukana on nyt hienosti jo 16 lintuharrastajaa, joka jää vain yhdellä vuoden 2017 ennätysmäärästä 17 osallistujaa.
Kylyn ekopinnakisan 2020 väliaikatilanne 30.6. mukaan:
1. Jouko Hiltunen, Kotka Aittakorpi, 199 lajia, (+48 lajia touko-kesäkuussa) parhaat uudet lajit Kiljuhanhi, Punakaulahanhi ja Ruokosirkkalintu
2. Mikko Laaksonen, Kotka Korela, 180 lajia, (+51) sitruunavästäräkki ja helmipöllö
3. Eero Parkko, Hamina Salmenkylä, 179 lajia, (+44) punakaulahanhi, viiriäinen
4. Ari Eerola, Kotka Laajakoski, 176 lajia, (+40) sitruunavästäräkki
5. Jari Venemies, Virolahti Vilkkilä (mökki), 166 lajia, (+47) pikkukultarinta ja arohiirihaukka. (spontaanit 165)
6. Veli-Matti Multanen, Hamina Hevossaari (mökki), 165 lajia, (+59) pikkukiljukotka ja mustatiira (spontaanit)
7. Esa Partanen, Kotka Kotkansaari, 154 lajia, (+65) aro-/niittysuohaukka, isosirri (spontaanit 154)
8. Teemu Tast, Kotka Kaarniemi, 152 lajia, (+45) mustatiira ja sitruunavästäräkki (pulua lukuun ottamatta kaikki Kaarniemenlahden alueelta) (spontaanit 150)
9. Klaus Niemelä, Virolahti Sydänkylä (mökki), 151 lajia, (+60)
10. Ari Vuorio, Pyhtää Heinlahti, 145 lajia, (+26) pikkusirri, kirjosiipikäpylintu
11. Markku Metso, Kouvola Voikkaa, 132 lajia, (+52) viiriäinen, kuningaskalastaja
12. Sakari Tanttari, Kouvola Rekola, 131 lajia, (+51) jänkäsirriäinen, kangaskiuru ja lehtopöllö (spontaanit)
13. Eetu Paljakka, Kouvola Ruotila (mökki), 128 lajia, (+44) viitasirkkalintu ja peltosirkku (spontaanit)
14. Mika Asikainen, Kouvola Vuohijärvi, 122 lajia, (tilanne 6.6.) mustatiira, kuhankeittäjä
15. Kalle Ylimäki, Kouvola Lamminranta, 109 lajia, (+44) Kuningaskalastaja, Viiriäinen
Lisäksi ei väliaikatilannetta:
Joni Räsänen, Kotka Metsola (30.4. tilanne 106 lajia)
Seuraavat tilanteet kisassa sitten elokuun lopun mukaan, sitä ennen ehtiikin olla mm. elokuun ekoralli.
Nyt heinäkuussa on oiva aika saada listoilla mm. syysmuutolla olevia kahlaajia sekä toisaalta yölaulajista etenkin sirkkalintujen sekä ns. yöhuutelijoiden (rantakanat, kaulushaikara sekä kehrääjä) puutteita on vielä hyvin mahdollisia saada paikattua.
Tulossivulta voit seurata tilanteen kehittymistä.
Ekopinnakisan tarkoituksena on retkeillä ja havainnoida lintuja pelkästään lihasvoimaa käyttämällä. Vuosi on vasta niin alussa, että mukaan ehtii vielä oikein hyvin. Tarkemmat ohjeet ekopinnakisaan löytyvät täältä.