Ekopinnakisa

Ekorallikuva2 2010elokuu Esa Partanen

Kuva: Ekoretkellä Kotkan Katariinassa 8/2010 (c) Esa Partanen

Ekopinnakisassa kannustetaan retkeilemään ympäristöä säästäen, kiinnittäen huomiota liikkumistapaan. Kisa kestää kalenterivuoden, joten samalla tulee mukavaa lisäkiinnostusta läpi vuoden retkeilyyn.

Kisa on järjestetty vuodesta 2011 lähtien Kylyn alueella vuosittain. Vastaavia kisoja järjestetään nykyään myös monien muiden paikallisyhdistysten alueilla.

 Kisan idea:

Kisan pinnoiksi lasketaan ne henkilökohtaiset vuodenpinnat  Kymenlaaksosta, jotka on havainnut ilman moottoriajoneuvoja tekemillään retkillä. Kisassa voi siis liikkua kävellen, pyöräillen, soutaen jne. tavoilla, jotka perustuvat lihasvoimin liikkumiseen. Myös pihapinnat kelpaavat ekopinnoiksi ja halutessaan voi erotella spontaanit pinnat. Tarkemmat säännöt ovat alempana. Huomaa myös sivun lopussa oleva pinnalistapohjat kisaan.

Kisaan voi tulla mukaan vaikka kesken vuodenkin ja siitä tehdään säännöllisin väliajoin väliaikaraportit Kylyverkkoon sekä kotisivuille. Väliaikatilanteet ilmoitetaan kisan vastaavana toimivalle Esa Partaselle: p. 044- 552 6617, s.posti: esa.partanen /ät/ yahoo.com (varaosoite esapart/ät/gmail.com, jos yahoo ei ota viestiä vastaan..)

Kisan säännöt tarkennettuna:

Ekopinnakisa2011_saannot.pdf

(Vuodesta 2012 lähtien ekopinnakisojen säännöt ovat olleet muuten samat kuin 2011, mutta väliaikatilanteet kerätään joka toinen kuukausi. Ensimmäinen väliaikatilanne siis helmikuun jälkeen).

*lisätarkennus 2015 lähtien: sähköavusteista polkupyörää voi käyttää vain ilman sähköavustusta.

 

Ekopinnakisa 2018

tilanteet 31.8.2018 (seuraavat tilanteet 31.10. mukaan)

1. Ari Eerola, Kotka Laajakoski, 182 lajia, (+2 lajia heinä-elokuussa)

2. Kirsi Leiri, Hamina Sivatti, 181 lajia, (+0) (spontaanit 174)

3. Hannu Friman, Hamina Sivatti, 180 lajia, (+0) (spontaanit 173)

4. Eero Parkko, Hamina Salmenkylä, 163 lajia, (+4), parhaat uudet sinisuohaukka, pyy

5. Esa Partanen, Kotka Kotkansaari, 161 lajia, (+3), pikkusieppo, pähkinänakkeli (spontaanit 158)

 

6. Joni Räsänen, Kotka Metsola, 145 lajia, (+1) kapustarinta

7. Teemu Tast, Kotka Kaarniemi, 139 lajia, (+7) sinirinta, idänuunilintu (spontaanit 139)

8. Klaus Niemelä, Virolahti Sydänkylä (mökki), 135 lajia, (+9) pikkusieppo

9. Pekka Koskinen, Iitti Kausala, 121 lajia, (+10) kuovisirri

 

sekä ilman väliaikapäivitystä:

Eetu Paljakka, Kouvola Ruotila (mökki), 69 lajia (tilanne 30.4.)

Mikko Hannonen, Kouvola Myllykoski, 32 lajia (tilanne 28.2.)

 

Ekopinnakisa 2017:

 Kylyn ekopinnakisa 2017 - lopputulokset ja marras-joulukuun päivitys (tarkempi yhteenveto tulossa myöhemmin):

 

1. Rauno Sandberg, Kotka Hovinsaari, 221 lajia, (+2) parhaat uudet lajit taviokuurna, lapinpöllö (spontaanit 213)

 

2. Jouko Hiltunen, Kotka Aittakorpi, 200 lajia, (+3) pikku-uikku ja hiiripöllö

 

2. Jani Salonen, Kouvola Koria, 200 lajia, (+0)

 

4. Jukka Kivilompolo, Kouvola Lehtomäki, 196 lajia, (+1) hiiripöllö (spontaanit 179)

 

5. Ari Eerola, Kotka Laajakoski, 194 lajia, (+1) lapinpöllö

  

6. Mauno Moilanen, Kouvola Koria, 179 lajia, (+4 lajia 31.8. jälkeen)

 

7. Jukka Rokkanen, Kotka Kotkansaari, 170 lajia, (tilanne 31.10.)

 

8. Eero Parkko, Hamina Salmenkylä, 169 lajia, (+1) kuusitiainen

 

9. Esa Partanen, Kotka Kotkansaari, 159 lajia, (+1) valkoselkätikka (spontaanit 156)

 

9. Pekka Uotila, Kouvola Niskala, 159 lajia, (+2) amerikanjääkuikka

  

11. Paula Uotila, Kouvola Keskusta, 158 lajia, (+2) amerikanjääkuikka

 

11. Ari Vuorio, Pyhtää Heinlahti, 158 lajia, (+4) hiiripöllö (spontaanit 158)

 

13. Teemu Tast, Kotka Kaarniemi, 153 lajia, (+1) pyy (spontaanit 152)

 

14. Joni Räsänen, Kotka Metsola, 147 lajia, (+9 31.8. jälkeen) taviokuurna ja tundraurpiainen marras-joulukuun parhaat

 

15. Klaus Niemelä, Virolahti Sydänkylä (mökki), 142 lajia, (+0)

  

16. Mikko Hannonen, Kouvola Myllykoski, 132 lajia, (+0)

 

17. Pekka Koskinen, Iitti Kausala, 121 lajia, (+0)

  

Tarkempi yhteenvetoraportti koko vuoden osalta on tulossa myöhemmin.

 

  

Ekopinnakisa 2016:

 

Kylyn ekopinnakisan 2016 lopputulokset:

 

1. Rauno Sandberg, Kotka Hovinsaari, 226 lajia (spontaanit pinnat 212)

 

2. Jouko Hiltunen, Kotka Aittakorpi, 206 lajia

 

3. Ari Eerola, Kotka Laajakoski, 190 lajia (spontaanit 183)

 

4. Jukka Kivilompolo, Kouvola Lehtomäki, 186 lajia (spontaanit 170)

 

5. Ari Vuorio, Pyhtää Heinlahti, 184 lajia (spontaanit 184)

 

6. Eero Parkko, Hamina Salmenkylä, 180 lajia

7. Juha Ojala, Kouvola Ravikylä, 175 lajia)

8. Paula Uotila, Kouvola Keskusta, 169 lajia

9. Esa Partanen, Kotka Kotkansaari, 168 lajia (spontaanit 166)

 

9. Jani Salonen, Kouvola Koria, 168 lajia

 

 

11. Teemu Tast, Kotka Kaarniemi, 157 lajia  (spontaanit 156)

 

12. Joni Räsänen, Kotka Metsola, 145 lajia

 

13. Mikko Hannonen, Kouvola Myllykoski, 136 lajia

 

14. Mauno Moilanen, Kouvola Koria, 126 lajia

 

15. Pekka Koskinen, Iitti Kausala, 118 lajia

 

16. Eetu Paljakka, Kouvola Ruotila (mökki), 86 lajia

  Tarkempi kisan yhteenvetoraportti:

Kylyn ekopinnakisa 2016 - loppuraportti (pdf, 6 sivua, 800 kt)

 

 

 

Ekopinnakisa 2015

Ekopinnakisan lopputulokset 31.12.2015:

1. Rauno Sandberg, KOT Hovinsaari, 226 lajia (spontaanit 218)
2. Jouko Hiltunen, KOT Aittakorpi, 205 lajia
3. Ari Eerola, KOT Laajakoski, 182 lajia
4. Eero Parkko, HAM Salmenkylä, 173 lajia
5. Ari Vuorio, PYH Heinlahti, 171 lajia (pihalta 163)

6. Esa Partanen, KOT Kotkansaari, 161 lajia  (spontaanit 159)
7. Teemu Tast, KOT Kaarniemi, 145 lajia (spontaanit 145)
8. Matti Suomalainen, KOT Kotkansaari, 128 lajia
9. Mikko Hannonen, KVL Myllykoski, 122 lajia
9. Joni Räsänen, KOT Metsola, 122 lajia

11. Pekka Koskinen, IIT Kausala, 120 lajia
12. Juha Ojala, KOU Ravikylä, 119 lajia

Lisää kisasta:

Ekopinnakisa 2015 - kohokohtia (pdf-tiedosto, 453 kt)

Ekopinnakisa 2015 kärkiviisikon pinnakertymä (pdf-tiedosto, 50 kt)

 

Ekopinnakisa 2014

 

Lopputulokset 31.12.2014:

1. Ari Eerola, KOT Laajakoski, 205 lajia (spontaanit 194)
2. Kari Puumalainen, IIT Kausala, 204 lajia (spontaanit 196)
3. Jouko Hiltunen, KOT Aittakorpi, 198 lajia
4. Antto Mäkinen, KOT Mussalo, 171 lajia
5. Ari Vuorio, PYH Heinlahti, 168 lajia (pihalta 160)

6. Esa Partanen, KOT Mussalo(/KOT Keskusta X lopusta lähtien), 161 lajia (spontaanit 160)
7. Matti Suomalainen, KOT Keskusta, 152 lajia
8. Teemu Tast, KOT Kaarniemi, 151 lajia (spontaanit 150)
9. Mikko Hannonen, KVL Myllykoski, 142 lajia
10. Pekka Koskinen, IIT Kausala, 125 lajia

11. Joni Räsänen, KOT Metsola, 121 lajia

Seuraavassa tarkempia tietoja:

Ekopinnakisa 2014 - väliaikatilanteet (pdf)

Ekopinnakisa 2014 voittajan lajilista (pdf)

 

Ekopinnakisa 2013

 KYLY:n Ekopinnakisa 2013, lopputulokset:

1. Kari Puumalainen, IIT Kausala, 237 lajia, (+2 lajia marras-joulukuussa) uudet isolokki, pikkukajava (spontaanit 216 lajia)

2. Rauno Sandberg, KOT Hovinsaari, 228 lajia, (+1) pikkukajava (spontaanit 215 lajia)

3. Jukka Rokkanen, KOT Keskusta, 203 lajia, (+1) pikkukajava

4. Jouko Hiltunen, KOT Aittakorpi, 197 lajia, (+3) parhaat uudet pikkukajava, ampuhaukka

5. Jari Venemies, VIR Vilkkilä, 187 lajia, (+9 lajia 31.8. jälkeen)

  

6. Antto Mäkinen, KOT Mussalo, 184 lajia, (+0)

7. Esa Partanen, KOT Mussalo (HAM IV puoliväliin asti), 169 lajia (+1), pähkinänakkeli (spontaanit 168)

 8. Eero Parkko, HAM Salmenkylä, 167 lajia, (+4) pähkinänakkeli, pilkkasiipi

 9. Matti Suomalainen, KOT Keskusta, 158 lajia, (+1) pikkukajava

 10. Ari Vuorio, PYH Heinlahti, 151 lajia, (+2) hiiripöllö

  

11. Teemu Tast, KOT Kaarniemi, 150 lajia, (+1) (spontaanit 150)

12. Mikko Hannonen, KVL Myllykoski, 145 lajia, (+0)

13. Pekka Koskinen, IIT Kausala, 129 lajia, (+1)

 

 

Ekopinnakisa 2012 - lopputulokset ja raportti

Kisassa 14 osallistujaa, lajimäärän keskiarvo 171. Kärkiviisikko:

1. Rauno Sandberg, KOT Hovinsaari, 230 lajia (vuoden 2011 tulokseen parannusta +9 lajia; spontaanit 216 lajia, näissä vuoden 2011 tulokseen nähden +10 lajia)

2. Jouko Hiltunen, KOT Aittakorpi, 212 lajia, (+46)

2. Kari Puumalainen, IIT Säyhtee, 212 lajia, (+32 ; spontaanit: 209, +29)

4. Jukka Rokkanen, KOT Keskusta, 195 lajia, (+10)

5. Eero Parkko, HAM Salmenkylä, 189 lajia, (+22)

 Ekokisan 2012 loppuraportti (9 sivua):

KYLYekopinnakisa2012_loppuraportti (pdf)

 

Ekopinnakisa 2011 -lopputulokset:

Kisassa yht. 16 osallistujaa, keskiarvot tuloksissa 165 lajia. Kisan kärkiviisikko:

1. Rauno Sandberg, KOT Hovinsaari, 221 lajia, (spontaanit 206)

2. Kirsi Leiri, HAM Sivatti, 203 lajia, (spontaanit 194)

3. Hannu Friman, HAM Sivatti, 202 lajia (spontaanit 193)

4. Jukka Rokkanen, KOT Keskusta, 185 lajia

5. Jari Venemies, VIR Vilkkilä, 184 lajia

Ekokisan 2011 loppuraportti (4 sivua):

KYLYekovuodarikisa2011_loppuraportti.pdf

Pinnapohjat kisaa varten:

Tulostettava, perusversio, eli bongattuja ei eroteltu (2 sivua, pdf):

KYLYekopinnakisa_lajipohja_tulostettava_perus.pdf

Tulostettava (2 sivua, pdf): tässä voi erotella helposti bongatut pinnat:

KYLYekopinnakisa_lajipohja_tulostettava_bongatut_eroteltu.pdf

Tietokoneella täytettävä (Excel): KYLYekopinnakisa_lajipohja_excel.xls 

Lisätietoja kisasta sekä väliaikatilanteiden ilmoitus:

Esa Partanen, Kotka

p. 044 552 6617

esa.partanen /ät/ yahoo.com (varaosoite esapart/ät/gmail.com, jos yahoo ei ota viestiä vastaan..)