Sisämaan lintupaikat

Anjalankoski

Anjalanlahti ( kartta )

Kymijoen leventymä Anjalanlahti sijaitsee Inkeroisten ja Anjalan välissä, Inkeroisten kartonkitehtaan alapuolella. Ennen tehtaitten tuloa aluetta hallitsi komea koski, Ankkapurha. Alue on helposti saavutettavissa, joten siellä voi vierailla vaikka iltakävelyn yhteydessä. Ennen kaikkea Anjalanlahti on merkittävä levähdyspaikka linnuille. Keväällä lahdella yöpyvät tuhannet lokit, jolloin harmaalokkien kaklatus ja naurulokkien kirkuna ovat tärkeä osa lähitaajamien äänimaisemaa. Suurimmillaan paikallisten naurulokkien määrä voi ylittää huhtikuussa 3000 yksilöä. Joskus yleisempien lokkien joukosta voi löytää harvinaisen isolokin tai idänselkälokin.  

Kolme kertaa lahdella on havaittu Jäämeren pesimälintu pikkukajava. Vesilinnuista alueella ruokailevat muuttoaikaan monet sotka- ja sorsalajit. Usein näkyy myös laulujoutsenia ja kanadanhanhia. Kerran Anjalanlahdella kellui myös yksi maamme suurimmista pilkkasiiven sisämaaparvista; n.200 yksilöä! Lahdella pesii useita pareja silkkiuikkuja, kala- ja harmaalokkeja sekä kalatiiroja. Sisämaassa harvinainen pesimälintu, meriharakka, pesinee vuosittain kartonkitehtaan kentillä. Rantamien rikkaruohostoissa ruokailee läpi vuoden tiklejä ja yllättäen myös alueellamme hyvin vähiin käyneitä peltopyitä.

Hietakankaanniemen vanha metsä ( kartta )
Hietakankaanniemi on hakkuilta säästetty vanha kuusikko Saverolla Karhunsuon tuntumassa. Lähitienoo on 80-luvulla putsattu puista, mutta tämä pienehkö alue antaa jonkinlaisen aavistuksen siitä, millaista Saveron ja Enäjärven väli on joskus parikymmentä vuotta sitten ollut. Pohjantikka vaatii pesimäympäristökseen vanhaa kuusimetsää, jossa on runsaasti kuollutta puuta. Tämä metsä on Anjalankosken viimeisiä lajin pesimäpaikkoja. Tikkaan voi törmätä täällä ympäri vuoden. Myös kanahaukka ja viirupöllö kuuluvat metsän asukkaisiin. Alkukesällä suon laidasta voi kuulla pikkusieppokoiraan laulunsäkeen.

Junkkarinjärvi ( kartta )

Junkkarinjärvi on voimakkaasti rehevöitynyt järvi Junkkarin kylässä. Alueen ruovikoissa pesii vuosittain jokunen ruskosuohaukka- ja kaulushaikarapari, kurki sekä rytikerttunen. Laajoissa rantapensaikoissa on runsas pesimälinnusto. Luhdilla kuuluttavat reviiriään luhtakanat ja -huitit. Kevätöinä voi järvellä kuulla jänkäkurpan erikoista hevosen kavioiden kopsetta muistuttavaa soidinääntä. Muuttoaikoina etenkin laskuojan suulla levähtää runsaasti sorsalintuja; näkyvimpinä ja kuuluvimpina kymmenet laulujoutsenet.

Niiden joukosta löytyy usein myös harvinaisempia pikkujoutsenia. 1980-luvulla järven rantapellolla pesi harvinainen sitruunavästäräkkikoiras yhdessä keltavästäräkkinaaraan kanssa. Muista alueella tavatuista lintuharvinaisuuksista mainittakoon mustahaikara, harmaasorsa, muuttohaukka, viiriäinen ja viiksitimali.

Kosjärvi ( kartta )

Tämä pieni järvi sijaitsee Sippolan kirkolla, aivan Pienliikkalantien alkupäässä. Vaikka järvi ei ole koolla pilattu, on se merkittävä lintujärvi kaulushaikaroineen ja ruskosuohaukkoineen. Luhtahuitti ja -kana esiintyvät järvellä säännöllisesti, samoin rytikerttunen. Myös laulujoutsen pesii nykyään vuosittain kasvattaen melko suuria poikueita. Nokikanakanta on Kosjärvellä hyvin runsas. Järven linnustollisesta arvosta kertoo hyvin vaateliaan heinätavin esiintyminen. Rantojen laidunmailla kuulee kesäöinä useita ruisrääkkiä ja toisinaan myös pensas- ja viitasirkkalintuja. Laulujoutsenten levähdysalueena järvi on merkittävä.

Muhjärvi ( kartta )

Muhjärvi on melko suuri järvi, joka on kaakkoiskulmastaan yhteydessä Kymijokeen. Vedenpinnan korkeuskin vaihtelee samaan tapaan kuin joessa. Kurkia pesii rannoilla ainakin kaksi paria, ja laulujoutsen liittyi pesimälinnustoon kesällä 2002. Ruskosuohaukan näkee usein saalistelemassa järven rantoja seuraillen. Pensaikkolinnuille järveä etenkin länsi- ja pohjoisreunassa hallitseva laaja pensasluhta on paratiisi. Pajusirkku- ja ruokokerttuskanta on hyvä, ja myös satakieli on yleinen. Järvellä tapaa säännöllisesti harmaahaikaroita, joita saattaa parhaimpaan aikaan, heinä-elokuussa, seisoskella rannoilla parikymmentäkin kaloja kyttäämässä.

Rannoilla levähtää usein kahlaajia, joista runsaslukuisimpia ovat eri viklolajit, erityisesti liro sekä suokukot. Harvinainen mustapyrstökuiri on tavattu useita kertoja. Harvinaisin järvellä tavattu kahlaaja on ollut kuitenkin rantakurvi. Muita järvellä tai sen ympäristössä nähtyjä lintuharvinaisuuksia ovat olleet tunturi- ja punajalkahaukka, allihaahka, pikkukajava, mustatiira, joka on 1970-luvulla pesinytkin järvellä, viiksitimali sekä sinipyrstö. Aina silloin tällöin merikotka tai merimetso näyttäytyy järvellä muistuttamassa meren läheisyydestä. Meriharakka on jo vuosia kuulunut Muhjärven linnustoon.

Rapakivenjärvi ( kartta )

Rapakivenjärvi on lähes umpeenkasvanut järvi Anjalankosken ja Kotkan rajalla, Marinkylän eteläpuolella. Talvisin järven lumivaippaa rikkovat hyvät hiihtoladut, ja alueesta onkin tullut suosittu ulkoilukohde. Tuolloin eläin- ja kasvimaailmassa on vielä hiljaista. Joskus teeriparvi ruokailee rantakoivuissa isolepinkäisen tähyillessä pikkunisäkkäitä osmankäämiltä. Vilkkaat pyrstötiaiset elävöittävät muuten kovin hiljaista maisemaa.

Kun järvi on vapautunut jäistä, alkaa sieltä kuulua öiseen aikaan korvia huumaava viitasammakoiden pulputus. Rapakivenjärvi on myös kuntamme varmimpia paikkoja kuulla jänkäkurppa. Luhtahuitteja kuulee vuosittain useita ja silloin tällöin myös luhtakanan. Joskus luhdalta tai rantapellolta kaikuu kumeana suopöllön puhallussarja. Pesimälinnustoon kuuluvat nykyisin niin kurki kuin ruskosuohaukkakin. Myös laulujoutsen pesinee järvellä piakkoin, sillä kihlapari on nähty siellä usein. Harvinaisuuksista järvellä on tavattu kilju- ja pikkukiljukotka sekä niittysuohaukkanaaras.

ELIMÄKI


Elimäenjärvi ( kartta )

Elimäenjärvi oli aikoinaan ainoa Elimäen kunnan rajojen sisäpuolella oleva järvi, jonka läpi Teutjoen vedet ennen virtasivat. Järvi kuivattiin sotien jälkeen ja nykyisin ”marskimaa” on laajaa peltoaluetta. ”Järvi” ilmoittaa olemassa olostaan vielä kevättulvina, jolloin pellot voivat Teutjoen tulvimisen takia joutua veden valtaan jopa satojen hehtaarien laajuudelta. Aikaisemmin kevättulvat olivat säännöllisiä, mutta kanavien ja ojien perkauksien myötä ne ovat käyneet satunnaisiksi.

Elimäenjärven kevättulvat luovat alueelle oikean lintuparatiisin, jolloin sieltä voidaan tavoittaa satamäärin muutolla pysähtyneitä joutsenia, hanhia ja sorsia.

Elimäenjärven pellot ovat Lapin tuntureilla pesivän ja melko harvoin muualla Suomessa muutolla näyttäytyvän keräkurmitsan yksi varmimpia tapaamispaikkoja maassamme. Toukokuun kolmannella viikolla viljelyksillä voidaan nähdä kymmenien yksilöiden parvia.

Elimäenjärven ja Hongiston pelloilla elää vankka peltopyykanta, joka lienee luonnonvaraisen kannan viimeinen esiintymiskeskus Kymenlaaksossa.

Mustilan Arboretum ( kartta )


Arboretum Mustila on Pohjois-Euroopan huomattavin metsäpuisto. Sen 120 hehtaarin puistoalueella kasvaa lähes sata havupuulajia, toistasataa lehtipuulajia sekä lukuisia koristepensas-, köynnös- ja perennalajeja. Puistoalueelle on koeluonteisesti tuotu puita, kukkia ja pensaita eri puolilta maailmaa, kuten Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja Euroopan eri osista.

Mustilan koristepensaista tunnetuimpia ovat alppiruusut, joita on arboretumissa yli sataa lajia ja lajiketta. Alppiruusut kukkivat keskikesällä, jolloin Alppiruusulaakson sadat Rhododendronpensaat puhkeavat kirjavaan kukkamereen. Mustilan Kotikunnas on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue.

Upea kasvisto on houkutellut Arboretum Mustilaan runsaan lintuyhteisön, joista löytyy katseltavaa läpi vuoden. Jopa sydäntalven kirpeinä pakkaspäivinä voi kiikaroija tavoittaa tunnin kävelylenkin aikana satoja lintuyksilöitä, etunenässä tiaisia, närhiä, vihervarpusia, urpiaisia ja käpylintuja. Alueella pesii lähes kaikki tärkeimmät metsälajimme ja huhti–kesäkuussa metsistä kuuluu mitä moninaisin lintujen sinfonia.

Arboretum Mustilan kotisivuilta (http://www.mustila.com) löytyy runsaasti lisätietoa, mm. siementen ja taimien hinnastot, alppiruusujen kukintatiedote ja kesän aukioloajat.

Teutjärvi ( kartta )


Värälän ja Tolkkilan pellot ( kartta )


Kouvolan lounaispuolella levittäytyvät laajat Värälän ja Tolkkilan peltoaukeat, jotka tasaisena lakeutena luovat mielikuvan Pohjanmaan perinnemaisemasta. Pellot rajoittuvat idässä Kymijokeen ja lännessä Anjala–Koria väliseen maantiehen.

Alueella pesii tyypillinen peltolajisto, johon kuuluvat mm. tuulihaukka, töyhtöhyyppä, isokuovi, kiuru, pensastasku, kivitasku, keltasirkku ja peltosirkku. Pellot tunnetaan parhaiten muutonaikaisesta linnustostaan ja etenkin elo–syyskuussa alueelle kerääntyy runsaasti lintuja.

Pelloilla risteilee runsaasti teitä, joista käsin lintuja on helppo tarkkailla.

IITTI

Hiidenvuori ( kartta )

Hiidenvuoren kohdalla Kymijoen vesistö on jylhimmillään. Kalliolakeuden huippuosa kohoaa jyrkänteisenä 60 m korkeuteen Pyhäjärven pinnasta (127 m mpy). Kalliojyrkänteeltä avautuu kansallismaisema kaikkiin ilmansuuntiin yli järvenselkien ja kumpuisten metsämaiden, eikä sitä syyttä ole kutsuttu etelän Koliksi.

Hiidenvuori soveltuu mainiosti koillis–lounaissuuntaisen arktisten sorsa- ja kahlaajalintujen syysmuuton seuraamiseen. Heinä–elokuussa muuttavat mustalintukoiraat ja monet kahlaajat, kuten tundrakurmitsa, suosirri, kuovisirri, punakuiri ja liro. Syys–lokakuussa näkyvimpänä muutossa ovat arktiset hanhet, joutsenet ja sorsat.

Hiidensaaren rantametsissä pesivät mm. sepelkyyhky, käki, käenpiika, harmaapäätikka, palokärki, käpytikka, pikkutikka, metsäkirvinen, leppälintu, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, kultarinta, lehtokerttu, mustapääkerttu, sirittäjä, pyrstötiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, kuhankeittäjä ja korppi.

Hiidenvuori on Iitin kunnan omistama virkistysalue. Se kerää pluspisteet maiseman vaikuttavuudesta, liikkumisen helppoudesta, varustuksesta sekä siisteydestä. Kulku jyrkänteelle on järjestetty niin hyvin, että pikkulapsetkin pääsevät ylös omin voimin. Selkeät opasteet löytyvät Iitti-Jaala-tien varresta.

Lyöttilän pellot ( kartta )
Mukulanlahti ( kartta )


Mukulanlahti on Urajärven pohjoispuolella oleva matala ja laakea lahti. Järvikorte ja suursaravaltainen rantaniittyvyöhyke vaihettuu rannassa mäntyvaltaiseksi rämeiköksi. Pohjois- ja itärantaa hallitsevat rehevät järviruoko-, järvikaisla- ja järvikortekasvustot sekä paikoittaiset saraikko-, piuru- ja osmankäämiesiintymät. Kymijoen Pelinginselälle se on yhteydessä kapean ja noin puolen kilometrin pituisen Kupparinojan välityksellä.

Mukulanlahdella pesii runsas linnusto, johon kuuluvat mm. laulujoutsen, kanadanhanhi, haapana, tavi, punasotka, silkkiuikku, härkälintu, kaulushaikara, ruskosuohaukka, luhtahuitti, nokikana, kurki, taivaanvuohi, punajalkaviklo, metsäviklo, naurulokki, selkälokki, rytikerttunen ja rastaskerttunen. Toukokuussa paikalla saattaa levähtää jopa satoja suokukkoja ja liroja.

Mukulanlahdelle pääsee parhaiten havainnoimaan lintutornilta , jonne Lyöttilän-kirkon väliseltä tien varren parkkipaikalta johtaa helppokulkuinen pitkossilta.

Sääksjärvi ( kartta )

Sääskjärvi on 5 km²:n laajuinen rehevä yhtenäinen allas, jonka keskisyvyys on vain 2,5 metriä. Se sijaitsee Iitin vähäjärvisellä alueella Salpausselän eteläpuolen savikkoliepeellä. Koska järvi sijaitsee savikkoalueella, se on luonnostaakin samea ja rehevä. Rehevyystaso on kohonnut ihmistoiminnan seurauksena ja rannan kasvillisuusvyöhykkeet ovat leventyneet viime vuosikymmeninä.

Linnustoltaan Sääskjärvi on monipuolinen. Sen pesimälajistoon kuuluvat laulujoutsen, haapana, tavi, sinisorsa, heinätavi, punasotka, tukkasotka, telkkä, silkkiuikku, kaulushaikara, luhtahuitti, nokikana, taivaanvuohi, rantasipi, pikkulokki, naurulokki, kalalokki, kalatiira, satakieli, ruokokerttunen ja pajusirkku. Parhaimmillaan Sääskjärvi on syysmuuttoaikaan, jolloin siellä voi levähtää satoja, joskus jopa tuhansia sorsalintuja.

Sääskjärvi on helppo löytää samannimisen kylän luota. Parhaat tarkkailupaikat ovat Perheniemen eteläpuolen rannalta, Sääskjärvi-Elimäki–tien ja Massintien varrelta.

Tervolanlahti ( kartta )

Tervolanlahti on matala ja laajalti vesikasvillisuuden peittämä lahdenpoukama Kymijoen Pelinginselän lounaispäässä. Sen eteläpuolelta Kymijoki virtaa Leininselältä ja Kirkkojärveltä Pelinginselän kautta Pyhäjärvelle. Pohjoisrannalla on laaja, matalakasvuinen luhtaniittyalue, joka ovat nopeasti pensoittumassa.

Tervolanlahdella pesii runsas vesilinnusto, johon kuuluvat mm. haapana, sinisorsa, punasotka, tukkasotka, silkkiuikku, härkälintu, kaulushaikara, ruskosuohaukka, ruisrääkkä, nokikana, kurki, taivaanvuohi ja punajalkaviklo.

Valitettavasti havainnointi alueella on hankalaa

Vuolenkoski ( kartta )

Vuolenkosken kyläkeskuksen tuntumassa sijaitsevan voimalaitoksen alapuolinen jokiosuus pysyy voimakkaan virtaaman takia laajalti sulana ja on siksi hyvä talvilinturetkikohde. Paikalla talvehtii useita kyhmyjoutsenia, sinisorsia, telkkiä, isokoskeloita ja koskikaroja. Joulu–tammikuussa nähdään usein viivyttelevinä myös muita vesilintuja, kuten laulujoutsen, tukkasotka, alli, pilkkasiipi, allihaahka, kaakkuri, kuikka tai merimetso. Pesimäalueena merkittävin paikka on muutama kilometri voimalaitokselta etelään joen itärannalla sijaitseva Luhta, jonka lajistoon lukeutuvat mm. laulujoutsen, kanadanhanhi, härkälintu, kaulushaikara, kurki, taivaanvuohi ja rytikerttunen. Vuolenkoski on Jaala-Vierumäki–tien varressa. Sillalta näkee talvisin sula-alueelle, mutta sulan laajuuden vuoksi aluetta on tarkkailtava useasta kohtaa pienempien teiden varsilta.

JAALA


Heisanharju ( kartta )

Heisanharju–Kelesjärvi on eittämättä yksi upeimpia luontokohteita Kymenlaaksossa. Jaalan kunta on esimerkillisellä tavalla onnistunut tarjoamaan hienon ja helposti retkeiltävän kohteen kaikille luonnosta kiinnostuneille. Heisanharju–Kelesjärvi edustaa kaunista metsämaisemakuvaa, merkittäviä kauneusarvoja sekä erikoisia luonnonesiintymiä. Se on geologisesti ja kasvitieteellisesti merkittävä harjualue, joka käsittää varsin pitkän osan monimuotoista harjujaksoa. Alueella on monia kirkasvetisiä ja syviä järviä ja pikku lampia, joten vesimaiseman osuus on merkittävä.

Heisanharjun lintulajisto on varsin niukka, mutta se pitää sisällään kaikki harjumänniköiden ja kirkkaiden erämaajärvien tyyppilajit.

Alueelle on rakennettu helposti kuljettava 2,9 km pituinen luontopolku opastauluineen, joka on merkitty maastoon oranssilla värillä. Reitin varrelta löytyvät laavu, kota, laituri ja tulisija. Heisänharjulle löytyy viitoitus Jaala-Mäntyharju–tien varrelta.

Jaalanlahti ( kartta )


Jaalanlahti sijaitsee Kymijoen Pyhäjärven altaan pohjoislaidalla Jaalan kirkonkylän eteläpuolella. Rehevää lahtea ympäröivät kaikkialla viljelykset. Suurinta osaa lahdesta kiertää leveä järviruokokasvusto, jonka sisäpuolella on rannoilta levinnyt laaja pensaikko.

Sorsalintujen parimäärä lahdella on melko suuri. Muuta lajistoa ovat mm. silkkiuikku, härkälintu, kaulushaikara, ruskosuohaukka, luhtahuitti, nokikana, taivaanvuohi, niittykirvinen, keltavästäräkki, satakieli, rytikerttunen ja pajusirkku. Muuttoaikaan kerääntyy lahden edustalle parhaimmillaan kymmeniä vesilintuja, kuten laulujoutsenia ja kanadanhanhia.

Tarkkailua helpottaa lintutorni , jonka löytää kirkonkylän länsipuolelta liikenneympyrän kohdalta etelään lähtevän hiekkatien päästä.

Lintukymi ( kartta )


Lintukymin kosteikko sijaitsee Kymijoen Mäntyharjun reitin alaosassa Lintukymen, Sonnanjoen ja Torasjoen yhtymäkohdassa. Vesireitti laskee kantatien alitettuaan Lamminkymin kautta Kymijoen Pyhäjärveen. Varsinkin pohjoisosassa on laajoja vesikasvillisuusvyöhykkeitä, joiden valtalajina on järvikorte. Rannat ovat paikoin luhtaiset.

Lintukymillä elää runsas linnusto, johon kuuluvat mm. kanadanhanhi, punasotka, silkkiuikku, härkälintu, kaulushaikara, ruskosuohaukka, luhtahuitti, nokikana, kurki, taivaanvuohi, niittykirvinen ja rytikerttunen. Keväällä Lintukymi, etenkin Lamminkymin suu, sulaa muita lahtia nopeammin virtaaman takia. Siksi se kerää jo maalis–huhtikuun vaihteesta lähtien muuttavia vesilintuja, kuten laulujoutsenia.

Kouvolan ja Heinolan välinen kantatie ylittää Lintukymin. Sillan tuntumasta näkee ison osan kosteikkoalueesta.

KOUVOLA

Alakylä ( kartta )
Alakylä sijaitsee Kouvolan lounaispuolella aivan Kymijoen rannalla. Sen eteläpuolella aukeavat Elimäen Tolkkilan ja Värälän laajat peltoaukeat. Kouvolan pinta-ala on hyvin pieni, eikä se näin ollen tarjoa sen paremmin linnuille kuin lintuharrastajillekaan sopivia biotoopeja. Muutamat mukavat havainnot sieltä perustuvat näin ollen tuhansien tuntien muutontarkkailuun alkaen jo 1960-luvulta.

Mielakka ( kartta )
Mielakka sijaitsee aivan Kouvolan keskustan kaakkoispuolella ratapihan vieressä. Se on jätemaasta kasattu tekomäki, joka talvisin toimii laskettelurinteenä ja on muun ajan vuotta vain lenkkeilijöiden ja maiseman ihailijoiden kohde. Mielakka on korkea mäki, josta hallitsee esteettä 360 astetta. Parhaimmillaan se on keväisen ja syksyisen hanhimuuton aikana.

KUUSANKOSKI


Keltti ( kartta )
Keltin alue on muodostunut kevytsoratehtaan savenottopaikan ympäristöön. Se sijaitsee Kymijoen ylittävän Keltin sillan luoteispuolella. Alue koostuu muutamista kaivetuista, veden täyttämistä montuista ja niitä ympäröivistä joutomaa- ja rikkaruohoalueista. Muutamassa alueen montussa kasvatetaan kalanpoikasia ja ne tyhjennetään syksyisin, jolloin mm. kahlaajille syntyy joksikin aikaa sopivia ruokailulietteitä.

Saksanaho ( kartta )
Alue on syntynyt vanhan, jo lopetetun kaatopaikan yhteyteen. Alue on märkää osin pensaita ja ruokoa kasvava kosteikko, joka on parhaimmillaan yölaulaja-aikoina. Saksanahon vieressä sijaitsevalla Kuusaanlammella voi tutustua myös monipuoliseen vesi- ja lokkilinnustoon. Saksanahon reunustoilla ovat myös komeat tervaleppämetsät.

MIEHIKKÄLÄ


Alimmainen-Ratalahti

Alimmainen-Ratalahti on valuma-alueeltaan pienehkö lintuvesi Virojoen sivuhaaran latvaosassa. Alimmainen on kortteikon vallitsema ja pitkälle soistunut lahdenperukka, jossa vettä on ainoastaan veneellä liikkumisen helpottamiseksi kaivetuissa uomissa. Ratalahdella vesikasvillisuus on niukempaa. Alimmaisen-Ratalahden ja eteläpuolella olevan Syväjärven väliin jää Haukiniemi, joka muodostuu lehtipuuvaltaisesta sekametsiköstä, pensaikoista ja rantoihin asti ulottuvista laidunniityistä.

Pienehköstä koostaan huolimatta alueella pesii monipuolinen vesi- ja kosteikkolinnusto, johon kuuluvat mm. laulujoutsen, haapana, tavi, sinisorsa, heinätavi, lapasorsa, telkkä, silkkiuikku, kaulushaikara, ruskosuohaukka, nuolihaukka, luhtakana, luhtahuitti, ruisrääkkä, nokikana, kurki, töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, isokuovi, punajalkaviklo, valkoviklo, rantasipi, kalalokki, kalatiira, keltavästäräkki, satakieli, ruokokerttunen, punavarpunen ja pajusirkku. Myös härkälintu ja liejukana on pesinyt alueella, mahdollisesti myös harmaasorsa.

Suur-Miehikkälän keskustasta on matkaa Alimmainen-Ratalahdelle Pitkäkoskelle vievää tietä n. 3 km, jolta käännytään vasemmalle (viitta orivarsalaidun ja uimaranta). Älä käänny uimarannalle vaan aja suoraan autiotalon kohdalla olevalle orivarsalaitumen portille, johon voi jättää auton. Tästä on hyvä näkyvyys Ratalahdelle. Portin jälkeen tie jatkuu laitumen läpi Alimmaiselle, mutta kesäkuusta syyskuulle orivarsat laiduntavat täällä, joten sinne ei kannata poiketa. Alimmaiseen onkin syytä tutustua Kantolantien varresta menemällä metsän läpi rantaan.

Huoppi

Salo-Miehikkälässä Maaskolan, Rantalan ja Nippulan välinen alue muodostaa laajan ja melko yhtenäisen Huopin peltoalueen, joka on pääasiassa viljelykäytössä. Alueen halkoo kapeauomainen Onkamaanjoki, joka usein tulvii keväisin alankopelloille. Huoppiin tutustuessa kannattaa pistäytyä myös Rantalan puolella olevaan matalaan, parinkymmenen hehtaarin kokoiseen Hulkkianjärveen.

Peltoaukealla elää tyypillinen peltolinnusto, johon kuuluvat mm. tuulihaukka, töyhtöhyyppä, isokuovi, kiuru, pensastasku, kivitasku, keltasirkku ja peltosirkku. Parhaiten pellot kuitenkin tunnetaan muutonaikaisesta linnustostaan. Töyhtöhyyppiä, sepelkyyhkyjä, kiuruja, västäräkkejä, niittykirvisiä, peippoja ja järripeippoja voi kerääntyä kymmeniä tai jopa satoja yksilöitä etenkin huhtikuussa ja syyskuussa. Alkukeväällä alankopeltojen tulvilla voidaan nähdä kymmeniä pikkujoutsenia, laulujoutsenia, kanadanhanhia, metsähanhia, sinisorsia ja vähemmässä määrin muitakin sorsia. Peltoalue kerää muuttoaikoina hyvin petolintuja. Ruskosuo- ja sinisuohaukkoja, hiirihaukkoja, piekanoja, tuulihaukkoja voidaan havaita useita samanaikaisesti saalistamassa. Arosuohaukka on tavattu syksyllä Huopissa ja pari kesähavaintoa on tehty viiriäisestä. Hulkkianjärvellä pesivät mm. laulujoutsen, ruskosuohaukka ja härkälintu. Muuttoaikoina järvellä levähtää laulujoutsenia ja jonkin verran sorsalintuja.

Huopin peltoaukean löydät kääntymällä Maaskolan kohdalta etelään Maaskolantielle (viita Rantala), jonka varrella peltoalueen länsipuolisko näkyy Onkamaanjoen ylittävän sillan jälkeen ja samaa tietä eteenpäin ajamalla ja kääntymällä Hulkkiantielle pääset Hulkkianjärven pohjoispuolelle ja sen ohitettuasi avautuvat Huopin pellot vasemmalla puolella. Toinen vaihtoehto on ajaa Maaskolasta itään Pitkäkosken suuntaan ja kääntymällä oikealle (viitta Huoppi), josta ajetaan Onkamaanjoen sillalle, josta alankopellot avautuvat. Silta on henkilöautolla hankalasti ylitettävissä, mutta jos siinä onnistuu pääsee paremmin tutustumaan kohteeseen.

Mustalammen metsä

Purhon kylän alueella sijaitseva Mustalammen metsä on yksi Kymenlaakson upeimpia vanhojen metsien kohteita. Kelovuori, Kelomäki ja Kapakkavuori muodostavat hienon kokonaisuuden. Metsät ovat melko iäkkäitä, kuusivaltaisia tuoreita kangasmetsiä. Jyrkänteiden juurella on paikoin lehtoa, joissa tavataan mm. niukkana lehmusta. Kuusissa ja vanhoissa puissa on aika yleisesti luppo- ja naavapartoja. Alueella on kaksi komeaa kalliojyrkännettä. Kelovuoren seinämä on paikoin ylikalteva, rapakiviseinämästä tippunut aines on muodostanut paikoin maavalleja ja luolamaisia onkaloita jyrkänteen juurelle. Kapakkavuoren seinämä on muodoiltaan pyöreämpi, länsipäässä kallion juurella on isoja lohkareita. Valuvesiseinämillä on runsaasti sammalia ja jäkäliä. Alueen soistumat ja muut kosteat painanteet on ojitettu, joten alueen korvet ja Mustalampeen rajautuva räme ovat nykyisin muuttumia ja turvekankaita. Osa korvista on varsin reheviä, varsinkin Kelokorvessa ja Mustalammen laskupuron tuntumassa. Rämeen pohjoispäässä sijaitseva Kelolampi on lähes umpeenkasvanut karu nevareunuksinen suolampare.

Metsässä asustaa tyypillinen ja edustava vanhojen metsien lajisto, johon kuuluvat mm. pyy, metso, kanahaukka, varpushaukka, huuhkaja, varpuspöllö, peukaloinen, rautiainen, idänuunilintu, tiltaltti, pikkusieppo, puukiipijä, korppi, pikku- ja isokäpylintu sekä punatulkku.

Purhon itäpuolelta, ennen Notkolaa, käännytään koilliseen (viitta Patolahti), aja n. 1 km ja tulet tien vasemmalla puolella olevalle louhokselle, tästä käännytään pohjoiseen vievälle metsätielle. Tätä ajettuasi noin 0,8 km tulet Y-haaraan, voit valita kumman tien tahansa. Vasemmanpuoleinen vie Mustalammen eteläpuolitse suoraan Kelovuoren päälle ja oikeanpuoleinen Mustalammen pohjoispuolitse Kelokorpeen. Molemmat metsätiet päättyvät kääntöpaikoille. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, harvassa ovat näin eksoottiset paikat tarjolla Kymenlaaksossa.

Laisniemi - Vanuska ( kartta )
Muurikkalan kyläkeskuksen eteläpuolella avautuu Vaalimaa-Lappeenranta tien itäpuolella laaja viljelyskäytössä oleva peltoaukea. Vanuskassa tienvarren rinnepellot hallitse melko hyvin, mutta itäisempien osiin tutustuakseen on ajettava Laisniemeen, jossa loput pellot hallitsee aina valtakunnan rajalle asti. Peltoja ympäröi kaikkialla havumetsät. Peltoaukean reunat ovat rikkonaiset, metsäniemien työntyessä paikoin pitkälle pelloille. Myös useita metsäisiä pikkusaarekkeita on hajallaan ympäri aukean, jossa risteilee myös useita sähkölinjoja.

Pelloilta tapaa tyypillisen peltolinnuston, johon kuuluvat mm. tuulihaukka, töyhtöhyyppä, isokuovi, kiuru, pensastasku, kivitasku, keltasirkku ja peltosirkku. Muuttoaikoina, eteenkin elo-syyskuussa alueelle kerääntyy runsaasti muuttajia, kuten sepelkyyhkyjä, keltavästäräkkejä, västäräkkejä, kivitaskuja, peippoja ja järripeippoja sekä niitä saalistavia petolintuja, joista rusko- ja sinisuohaukka, piekana, tuulihaukka ja ampuhaukka ovat tyypillisimpiä. Pellot soveltuvat hyvin myös syksyisen petolintujen muutonseurantaan. Esimerkiksi elokuussa on paikalta laskettu enimmillään 300-400 mehiläishaukan ja syyskuussa 500 hiirihaukan päiväsummia. Pelloilta on löytynyt useita harvinaisuuksia, kuten katto- ja mustahaikara, aro- ja niittysuohaukka, punajalkahaukka, viiriäinen, keräkurmitsa ja turturikyyhky. Kaakkoisrajan takana pesivistä haarahaukoista ja kiljukotkista on useita havaintoja.

Alue on hyvin löydettävissä, sillä peltoalue ulottuu aivan Vaalimaa-Lappeenranta tien varteen Muurikkalan kyläkeskuksen eteläpuolella. Laisniemeen mentäessä on ajettava Vanuskasta puoli kilometriä kohti Muurikkalaa ja käännyttävä oikealle (tienviitta Laisniemi), jota tietä ajamalla pääsee peltoaukean itälaitaan.


Raitsuon-Rautakorvenmäen metsät (Rautakorvenmäen metsässä on tehty laaja aukkohakkuu!)

Kaitain kylän länsipuolella, Haukilammenkankaan laajalla metsäalueella on kaksi lähekkäistä hakkuilta säästynyttä metsäpalstaa. Kummatkin kohteet täyttävät vanhan metsän piirteet, iäkkäitä kuusia, jättihaapoja, runsaasti lahoavia maapuita, puiden rungoilla kasvaa useita kääpälajeja ja vanhojen puiden oksilla roikkuu luppo- ja naavapartoja. Muutama vuosi sitten oli susi tai useampi viettänyt joitain talvipäiviä Raitsuon metsässä.

Vaikka kohteet ovat varsin pieniä löytyvät näiltä edustava vanhojen metsien lintulajisto, kuten pyy, metso, huuhkaja, varpuspöllö, viirupöllö, helmipöllö, palokärki, pohjantikka, peukaloinen, idänuunilintu, tiltaltti, pikkusieppo, puukiipijä, korppi, iso- ja pikkukäpylintu sekä punatulkku. Alueella elänee vielä pieni kuukkelikanta vaikka aivan viime vuosilta havainnot lajista puuttuvat.

Tutustuakseen alueeseen käännytään Miehikkälän kirkolta Hurttalantielle ja ajetaan kohti Kaitaita vajaat 10 km. Hieman Muurikkalan tienhaaran jälkeen lähtee metsäautotie oikealle (pohjoiseen, ei viittaa). Metsäautotieltä poikkeaa useita pienempiä teitä, mutta seuraamalla ”päätietä” pääset perille. Ajettuasi n. 3 km ja käännyttyäsi Y-haarasta oikealle olet Rautakorvenmäen kohdalla. Vanha metsä on tien oikealla puolella ja sen tunnistaa tielle näkyvistä haapapökkelöistä ja se erottuu kyllä ympäröivistä taimikoista. Raitsuolle mentäessä jatketaan Rautakorvenmäeltä vielä eteenpäin n. 2 km ja käännytään jyrkästi vasemmalle menevälle pienemmälle tielle, joka on melko huomaamaton ja pensoittunut. Kohde on reilun kilometrin päässä olevan kääntöpaikan molemmin puolin, joten tämän tienpätkän voi mainiosti myös patikoida. Kääntöpaikan molemminpuoliset metsä kannattaa ehdottomasti käydä läpi, etelänpuolisessa metsässä on erittäin runsaasti maapuita ja lahohaapoja vielä pystyssä ja juuri täältä pohjantikan tapaa. Pohjoispuolen metsä ei ole yhtä edustava, mutta sieltä löytyy itärinteen alta ehkä Kymenlaakson suurimmat haavat.

Sorvainojan tekolammet

Yksityisen maanomistajan pelloilleen vuonna 1999 perustamista tekolammista on muodostunut merkittävä pesimäalue monille vesilinnuille. Maanomistaja on kasviharrastaja ja niinpä hän on istuttanut lammille sekä niiden rannoille ja niitä ympäröiville rinteille monilajisen kasvillisuuden. Tämän seurauksena lammilla ja niiden ympäristössä elää runsas ja monilajinen hyönteis- ja perhosfauna. Lampia, muutamaa mäennyppylää lukuun ottamatta, ympäröi pellot, jotka ovat pääasiassa viljelyksessä.

Lammilla pesii mm. haapana, tavi, sinisorsa, lapasorsa, tukkasotka, telkkä, mustakurkku-uikku, nokikana, kalalokki, ruokokerttunen ja pajusirkku, todennäköisesti myös taivaanvuohi ja valkoviklo. Säännöllisiä ruokavieraita ovat ruskosuohaukka, nuolihaukka ja pikkulokki. Pensaikkoisilla rinteillä pesii mm. pikkulepinkäinen ja ympäröivillä pelloilla mm. tuulihaukka, ruisrääkkä, töyhtöhyyppä, isokuovi, kiuru, pensassirkkalintu ja peltosirkku. Harvinaisuuksista on tähän mennessä havaittu pikku-uikku, kattohaikara ja liejukana.

Suur-Miehikkälän keskustasta käännytään etelään (viitat Salo-Miehikkälä ja Pitkäkoski), heti joen ylityksen jälkeen jatketaan vasenta tietä (viitta Pitkäkoski) ja ajettuasi kilometrin olet tekolampien kohdalla. Isompi kahdesta lammesta on tien vasemmalla puolella ja tieltä pystyt tarkkailemaan koko lampea. Alemmalla pienemmällä lammella linnusto on vaatimattomampi, mutta vesi- ja muu kasvillisuus monipuolisempaa, mutta se on syytä jättää väliin, koska sinne meneminen edellyttää piha-alueen läpiajoa.

Suurisuon aarnialue

Suurisuo on suurelta osin luonnontilaisena säilynyt keidassuo. Rämealueen tyypillisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja isovarpuräme. Neva on valtaosin lyhytkorsinevaa. Suon laitaosissa on korpea ja saranevakorpea. Suolla olevat kovanmaan saarekkeet ovat säilyneet koskemattomina noin 50 vuotta. Niillä on valtaosin tiheää kuusikkoa. Iäkkäitä lehtipuita ja mäntyjä on kuusten joukossa siellä täällä. Suon länsiosassa puuston kasvu on parantunut selvästi ojituksen myötä.

Suurisuolta tavoittaa kaikki eteläisen Suomen soille kuuluvat lajit. Pesimälajistoon kuuluvat teeri, kalasääski, kurki, kapustarinta, isokuovi, taivaanvuohi, liro, kiuru, niittykirvinen, keltavästäräkki, pensastasku ja korppi. Ympäröivistä metsistä löytyvät lisäksi mm. mehiläishaukka, kanahaukka, varpushaukka, hiirihaukka, nuolihaukka, pyy, metso, metsäviklo, valkoviklo, helmipöllö, kehrääjä, käki, käpytikka, metsäkirvinen, kulorastas, hömötiainen, töyhtötiainen, isokäpylintu ja punatulkku. Aivan suon pohjoislaidan tuntumassa on pieni sorakuoppa, jonka rinteillä pesi pieni törmäpääskyjen yhdyskunta. Savankangas ja Savanjärvi suon eteläpuolella ovat myös tutustumisen arvoiset. Savanjärvellä pesii mm. laulujoutsen ja kanadanhanhi. Savankankaalla puolestaan valkoviklo sekä kehrääjä.

Miehikkälän kirkolta lähdetään Taavetin suuntaan (viitta Taavetti 35), aja 10 km ja olet Savanjärven kohdalla, joka näkyy vasemmalla puolella, oikealla puolella on rajavartiolaitoksen rakennukset, jotka nykyään ovat muussa käytössä. Savanjärven itärantaa kiertää polku, jonka varrella on monta hyvää tarkkailupaikkaa. Kun matkaa jatketaan kilometri pohjoiseen avautuu Suurisuo vasemmalla puolella näkyen tielle. Etsi autolle sopiva paikka ja kävele suon reunaan, josta suon näkymät hallitsee jo melko hyvin. Parempi paikka löytyy pohjoislaidalta, kun jatkat hieman eteenpäin ja käännyt vasemmalle Eittosentielle. Heti sorakuoppien jälkeen lähtee heikkokuntoinen metsätie, joka vie lähelle suon laitaa. Tästä näkee koko suon.

Tingankoskenmäen aarnialue

Tingankoskenmäki on Vaalimaanjoen varrella sijaitseva n. 30 hehtaarin laajuinen merkittävä aarnimetsäalue. Alueella on pääasiassa synkkää kuusivaltaista havumetsää, haapaa sisältäviä korpijuotteja, pieniä soistumia sekä runsaasti maapuita ja majavan kaatamia puita jokivarressa, jossa myös kapealti tulvan alle jääviä metsäalueita. Metsäalue sijaitsee mäellä ja on pinnanmuodoltaan kumpuilevaa, itäosassa mäki laskee erittäin jyrkästi jokivarteen.

Alueella elää monilajinen vanhan metsä linnusto. Läpi vuoden tavattavia lajeja ovat mm. kanahaukka, pyy, metso, varpuspöllö, huuhkaja, helmipöllö, palokärki, käpytiukka, pohjantikka, kuusitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, puukiipijä, närhi, korppi, pikkukäpylintu ja punatulkku. Pesimäajaksi linnustoon liittyvät mm. telkkä, isokoskelo, hiirihaukka, metsäviklo, käki, metsäkirvinen, peukaloinen, rautiainen, punarinta, idänuunilintu, tiltaltti, harmaasieppo, pikkusieppo, peippo ja vihervarpunen. Nisäkäslajistosta mainittakoon liito-orava, näätä, majava ja karhukin on siellä tavattu.

Miehikkälän keskustasta käännytään kohti Taavettia (viitta Taavetti 35), Taavetintietä ajetaan n. 8 km Multasiltaan, jossa Suur-Miehikkälän ja Pekkolan tiet risteävät, valitse Pekkolantie (viitta Pekkola 4) jota ajetaan 3,5 km ja käänny oikealle ja tätä tietä edelleen 0,7 km, jolloin tulet luonnonsuojelualueen laitaan. Tässä kohta erkanee traktoriura metsään, johon saa auton pysäköityä ja tutustuminen aarnialueeseen voi alkaa valitsemallasi reitillä.

Tuorusjärvi ( kartta )
Tuorusjärvi on valuma-alueeltaan pieni, peltojen ympäröimä järvi Urpalanjoen sivuhaaran latvoilla. Kasvillisuusvyöhykkeet ovat melko laajat. Järvi on jokseenkin kirkasvetinen ja rannat paria kesämökkiä lukuun ottamatta rakentamattomat. Järven pohjoispään länsi- ja itärantoja kiertää pensaikkovyöhyke, jossa on seassa kookkaampia lehtipuita. Eteläpää rajautuu suopohjaiseen, ojitettuun lehtoon. Järven itärannan keskivaiheilla, missä mökitkin sijaitsevat, on kallioista havumetsää.

Järvellä pesii melko monipuolinen vesilinnusto, johon kuuluvat mm. laulujoutsen, haapana, tavi, sinisorsa, heinätavi, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, telkkä, silkkiuikku ja nokikana, myös harvinainen harmaasorsa on mahdollisesti pesinyt järvellä. Petolinnuista Tuorusjärvellä pesii ruskosuohaukka, jonka lisäksi järven ympärillä pesivät mehiläishaukka, hiirihaukka, nuolihaukka, sarvipöllö ja helmipöllö. Rantakanalinnuista lajistoon kuuluvat luhtakana, luhtahuitti, nokikana ja rantapelloilla ruisrääkkä sekä kahlaajista töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, isokuovi ja rantasipi. Myös kurki on muutamana kesänä pesinyt järvellä. Harvinaisempia vierailijoita ovat olleet harmaahaikara, kattohaikara ja viiriäinen. Rantojen tuntumasta löytää mm. keltavästäräkin, satakielen, pensastaskun pensassirkkalinnun, ruokokerttusen, pensaskertun, punavarpusen ja pajusirkun. joskus paikalla kuullan harvalukuisimmista lajeista viitasirkkalinnun, rastaskerttusen ja kuhankeittäjän. Tuorusjärvi sijoittuu Virolahdelta sisämaahan suuntautuvan muuttoreitin varrelle. Siksi se on merkittävä muuttolintujen levähdyspaikka, joskin määrät vaihtelevat suuresti vuodesta toiseen. Parhaimmillaan paikka on syys-marraskuussa, jolloin järvellä voi levähtää kymmeniä tai satoja joutsenia, haapanoita, sinisorsia, taveja, tukkasotkia, lapasotkia, alleja, mustalintuja, telkkiä ja uiveloita.

Tuorusjärvi löytyy ajamalla Vaalimaalta kohti Lappeenrantaa, hieman Muurikkalan kyläkeskuksen eteläpuolella Vanuskasta käännytään vasemmalle (viitta Rantala) ja tätä tietä jatketaan n. 2,5 km, jolloin järvi avautuu oikealla. Hakeudu täällä jollekin korkeammalle kohdalle, josta pääset tarkkailemaan järven linnustoa. Tältä puolelta järveä on mahdoton esittää mitään ehdotonta tarkkailupaikka siksi pensoittuneet ja taimettuneet rannat ovat. Vastarannalta löytyy parempia tarkkailupaikkoja, mutta niille päästäkseen on kuljettava metsien läpi, sillä ainoat tiet vievät tiloille.

Tyllinjärvi ( kartta )
Tyllinjärvi on valuma-alueeltaan kohtalaisen suuri, dys-eutrofinen järvi Vaalimaanjoen vesistössä. Järvi on pitkänomainen ja muodoltaan rikkonainen. Rantaviivaa järvessä on sen pinta-alaan nähden paljon. Tyllinjärveä on laskettu 1930-luvulla. Nykyisin kasvillisuusvyöhykkeet ovat huomattavan laajat muodostuen suursara- ja järvikortevaltaisista rantaniityistä, joita reunustavat järviruoko- ja kaislavyöhykkeet. Järvellä on useita vesi- ja rantalintujen suosimia matalia lahdenpoukamia. Järven Tyllinkylän puoleisella rannalla esiintyy laajoja viljelysaukeita. Peltoa on melko paljon muillakin rannoilla. Pääsääntöisesti järven ja peltojen välissä on pensaikkovyöhyke. Järven eteläpäässä on useita korkeita mäkiä ja vuoria, joiden jylhät kalliopaahdat putoavat suoraan järveen. Järveä ympäröivät metsät ovat melko tasapuolisesti havu- ja lehtipuuvaltaisia. Leukaniemen suojelualue on jokseenkin luonnontilainen, lehtomainen niemi Tyllinjärven lintuveden itärannalla. Puustoltaan alue on kuusivaltainen, jossa on vanhan sekametsän piirteitä. Sekapuuna esiintyy paikoin laikuttaisesti runsaasti haapaa ja hieskoivua sekä mäntyä. Rannan läheisissä luhtaisissa ja korpimaisissa painanteissa on myös runsaasti terva- ja harmaaleppää sekä puumaisia tuomia.

Linnustoltaan Tyllinjärvi on monipuolinen. Sen pesimälajistoon kuuluvat mm. haapana, tavi, sinisorsa, tukkasotka, punasotka, telkkä, silkkiuikku, nokikana, taivaanvuohi, rantasipi ja naurulokki. Vähälukuisempia pesijöitä ovat laulujoutsen, kanadanhanhi, jouhisorsa, heinätavi, mustakurkku-uikku, ruskosuohaukka, luhtakana, luhtahuitti, kurki, punajalkaviklo, liro, kalalokki, pikkulokki, kalatiira ja rastaskerttunen. Harmaahaikara on säännöllisesti nähtävä laji, joka on myös pesinyt järvellä. Rannoilla ja ruovikoissa elää reheville järville tyypillinen varpuslintulajisto, johon kuuluvat mm. niittykirvinen, keltavästäräkki, västäräkki, satakieli, pensastasku, ruokokerttunen, rytikerttunen, punavarpunen ja pajusirkku. Petolinnuista rantametsissä pesivät mehiläishaukka, hiirihaukka, kalasääski, nuolihaukka, huuhkaja, varpuspöllö, lehtopöllö ja helmipöllö sekä peltojen liepeillä tuulihaukka ja sarvipöllö. Leukaniemessä tavataan tyypilliset vesistöjen tuntumassa olevat sekametsien lajit. Muuttoaikoina Tyllinjärvi kokoaa etenkin pikku- ja laulujoutsenia, joita voi nähdä huhtikuussa kymmeniä. Myös kanadan- ja metsähanhia nähdään etenkin keväällä. Taivaanvuohia, suokukkoja, valkovikloja ja liroja levähtää toukokuun alussa alueen rantaniityillä. Harvinaisuuksista useimmin tavattu laji on mustatiira, joka on myös pesinyt järvellä vuonna 1974. Myös punajalkahaukkoja, mustapyrstökuireja, räyskiä ja lapintiiroja on tavattu silloin tällöin.

Tyllinjärvelle pääsee parhaiten Miehikkälän kirkonkylän ja Muurikkalan väliseltä tieltä. Kirkon suunnasta tultaessa Reijo Taipaleen tietä, jota ajettuasi n. 5 km, on ensimmäinen tarkkailupaikka venevalkaman rannassa juuri ennen Pillonkoskea, josta näkee Tiirinpohjalle, seuraava paikka on Pillonkosken jälkeinen mäki, josta näkee Vaalimaanjoen suistoon ja melko pitkälle järvenselälle. Tästä eteenpäin n. 1 km käänny oikealle (viitta Tylli 2, Tyllintie) ja edelleen n. 1 km Tervakalliolle, josta on hyvä näkyvyys Tammaniemen ja Leukaniemen väliin jäävälle Salmelanpohjaan. Samaa tietä jatkamalla n. vajaa 1 km käänny oikealle pikkupellon eteläreunaa sivuavaa tietä venevalkamaan, josta hallitsee melko hyvin Tyllinjärven eteläpuolen ja vastarannan Järvenpäänvuoren ja Perskallion jyrkänteet. Sinne pääsee Virolahden puolelta Vaalimaalta VT-7:ltä kääntymällä pohjoiseen (viitta Kotola 5), josta n. 4,5 km:n jälkeen käännytään oikealle Tyllinjärventielle (viitta Tylli 4), josta ajettuasi n. 2 km käänny Y-haarasta vasemmalle, jatka vielä n. 3 km jolloin tulet Järvelään. Kapua Järvelänvuorelle, josta on hyvä näkyvyys järvelle ja eteenkin Järvelänpohjaan. Järvelästä pääset Järvenpäänvuorelle samaa tietä takaisin ajamalla ja kääntymällä heti kylän jälkeen vasemmalle pikkutielle, joka nousee jyrkästi mäen päälle jonne voi auton jättää. Kävele tästä n. 0,5 km pohjoiseen, jolloin tulet järven etelärannalle ja jyrkäänteen päälle, josta on hyvät näköalat Tyllinjärvelle.

Vuorisenvuori

Vuorisenvuoren kallioalue on ylevää harjualuetta reunaava, murroslinjan länsipuolelta rajaama pitkä ja kapea kalliojakso, joka rajoittuu jyrkästi alla oleviin lampiin ja suomaastoon. Vuorisenvuori on Kaitaintien eteläpuolella Saaren kylän koillispuolella. Vuorijono jatkuu kolmen kilometrin pituisena ja kapeana murroslinjana tien pohjoispuolella päättyen Hunkerinvuoreen. Murroslinja erottuu länsipuolelta selvänä seinämänä, muista suunnista se ei paljon erotu ympäristöstään. Itse Vuorisenvuori on luonnonarvoiltaan arvokas kallioalue, jonka länsijyrkänteen reunoilta avautuu seudun parhaita näköaloja; metsämaisemaa hallitsevat alla olevat lammet. Kallioalueen kivilaji on melko tasalaatuista vibrogiittia, joka on rakenteeltaan kaunis. Eteläosan lakialueet ovat yleensä hakkaamattomia, paikoin tiheitä, joskaan ei kovin suuripuisia metsiä. Eteläpuolen kumpareet ovat luonnoltaan vaihtelevia. Jyrkänteen alla olevista lammista pienempi on suolauttarantainen, isommalla on myös viljelysrantaa. Alueen itäpuolella on karu Luotosenjärvi ja valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan kuuluva Luotokangas.

Alueella pesii runsas petolintukanta, joten länsijyrkänne soveltuu hyvin niiden tarkkailuun. Paikalla voi nähdä mehiläishaukan, haarahaukan, kanahaukan, varpushaukan, hiirihaukan, kalasääsken, tuulihaukan ja nuolihaukan. Tyyninä kevättalven öinä paikalle voi kantautua kilometrien säteellä usean pöllön soidinhuhuilu. Alueella pesivät niin huuhkaja, varpuspöllö, lehtopöllö, viirupöllö kuin helmipöllö. Alueen kalliokasvillisuus on edustavaaja monipuolista. Alueen eteläosassa on vuorimunkin ja harvinaisen keltamaitteen kasvupaikka sekä jyrkänteen alla lehmuksia.

Miehikkälän kirkolta lähdetään Hurttalantietä (viitta Hurttala 4), aja Hurttalan kylään ja käänny vasemmalle (viitta Kaitai 9), aja 0,2 km ja käänny oikealle (huom. ei tietä, jossa viitta Hostikka 10), aja n. 4 km ja ylitettyäsi pienen sillan aja jyrkkä mäki ylös. Pysäköi tien sivuun ja kävele tien oikealle puolelle, josta alkaa Vuorisenvuori. Tien vastakkaisen puolen vuorijonoon voit tutustua aina Hunkerinvuoreen asti ajamalla metsäautotietä, joka alkaa Hurttalasta päin tultaessa juuri ennen em. pientä siltaa. Toinen vaihtoehto on jatkaa mäen päältä n. 0,5 km Kaitaan suuntaan ja kääntyä vasemmalle metsäautotielle, josta n. 1 km ajettuasi pysäköi tien laitaan ja kävele vasemmalle läpi metsän ja olet vuorijonon puolivälissä jyrkänteen päällä.

VALKEALA


Aitomäki ( kartta )

Aitomäen peltoalueet sijaitsevat Kouvolan itä puolella. Aitomäen peltoalueet ovat Kymenlaakson yksi parhaista kurkien kerääntymisalueista. Syksyisin on havaittu yli 200:n kurjen viettävän aikaa pelloilla ennen siirtymistä etelän lämpimiin.

Lappalanjärvi ( kartta )

Lappalanjärvi on monipuolinen järvi aivan Valkealan kirkonkylän läheisyydessä. Järvi on varsinkin kaakkois- ja itäosastaan ruovikkoinen, kuten myös Nisoksenlahti Herransaaren särkkien etelä puolella. Kirkon läheisyydessä on sopivia yölaulajapaikkoja lähes jokaisena vuonna havaittaviin viita- ja luhtakerttusille sekä pensas- ja viitasirkkalinnuille. Lappalanjärvellä sijaitsee lintutorni , joka helpottaa havainnointia.

Järvellä pesii mm. kaulushaikara ja ruskosuohaukka. Muuttoaikoina keväällä ja erityisesti syksyllä järvelle kerääntyy vesilintuja.

Pahkajärven jätevesiallas ( kartta )

Vuohijärvi ( kartta )


Vuohijärven kylä sijaitsee Kymenlaakson suurimman järven Vuohijärven eteläpäässä. Vuohijärvi on pinta-alaltaan 86 km² ja syvin kohta on 75m. Järvi on varsin karu ja pesimälinnustoltaan niukka.

Viime vuosina paikan todelliset lintuarvot on huomattu, kun pohjoisten alueiden vesilinnut ja kahlaajat käyttävät Vuohijärveä muuttoreittinään. Vuohijärven eteläosassa sijaitsevalta veneenlaskupaikalta on laskettu huimia kahlaajien ja vesilintujen päiväkohtaisia summia.